Ekaluokkalaisemme tuli koulusta kotia. He olivat askarrelleet pyhäinpäivän kynttilälyhdyt ja opettaja oli lukenut heille kirjan taivas on totta. Pian hänen jälkeensä saapui kehitysvammainen isosiskonsa ihan innoissaan noidista ja hämähäkeistä. Heillä oli ollut naamiaisdisco.
Mietin illemmalla voiko pyhäinpäivän jättää viettämättä, kun kuoleman käsittäminenkin on kehitysvammaiselle tyttärelleni vaikeaa ja edesmenneen isän ikävä välillä liiankin kovaa. Tätä pohtiessani alkoi syvältä sisimmästäni nousta kiitollisuus edesmenneistä isovanhemmistani, Jeesuksen ristintyöstä sekä uskon lahjasta. Sain myöhemmin vahvistusta ajatuksilleni televisio-ohjelmasta. Tuossa ohjelmassa pappi kertoi miten me kaikki Jeesukseen uskovat kristityt olemme Jumalan pyhiä ja pyhäinpäivä on uskovan ihmisen suuri juhlapäivä. Niinpä! Mitä varten pyhäinpäivää pitäisi viettää hautajaistunnelmissa?
Mietin myöhemmin myös sitä miten kauaskantoiset hedelmät tuolla ekaluokkalaisemme opettejan valinnalla voi olla. Miten tärkeää olisi, että me kristityt aikuiset jakaisimme nuoremmalle sukupolvelle sitä hengellistä perintöosaa, jonka olemme lahjaksi saaneet. Kertoisimme tässä muuttuvassa ja epävarmassa ajassa Taivaan Isän rakkaudesta, turvasta, luottamuksesta, varjeluksesta ja huolenpidosta. Se antaa toivoa. Ja mikä suuri siunaus siihen onkaan kätkettynä!

Niina Huhtala