Istuin viime perjantaina kirkon penkissä ja kuuntelin virren sanoja…. Käyn kohti Sinua, oi Herrani…. Olin tätini hautajaisissa. Ajattelin mielessäni, että nämä ovat parin vuoden aikana kuudennet hautajaiset perhekunnassani; kolme tätiäni on kuollut, kahden tätini miehet, sekä oma isäni. Inhimillinen ikävä puristaa rintaa välillä liiankin kanssa. Mietin virttä kuunnellessani, että tätä tämä on – hautajaisia hautajaisten perään. Kuitenkin ikävän ja itkun keskellä suuri kiitollisuus täyttää sydämeni. Jokainen näistä läheisistäni oli ja on Jeesuksen oma. He ovat taivaassa tallella. Me näemme vielä.

Niinkuin joka ikinen ihminen tulee, hekin olivat eläessään tulleet siihen risteykseen valitako elämä vai kuolema. Jo Mooseksen kautta Jumala kehoitti ihmistä valitsemaan kuoleman sijasta elämän. Mooseksen aikana oli laki ja uhrit, me saamme elää armon aikakautta ja elämän valitseminen on tehty meille äärimmäisen helpoksi: Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut. Kun valitset Jeesuksen, valitset elämän. Paradoksaalista kyllä, valitessaan elämän ihminen kuitenkin itse asiassa “kuolee”. Kuolet tälle maailmalle ja sen alkeisvoimille ja alat elää taivaan kansalaisena ja taivaallisten lain alaisuuksien alla. Suurin niistä on Jeesuksen kertoma totuus: “Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää vaikka olisi kuollut.”

Paavali sanoi aikanaan, että hänelle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. Ja niin se on meille kaikille, jotka uskomme Jeesukseen. Elämä on elämisen arvoista elämää Jeesuksen kanssa, Hänelle ja Hänessä ja kuolema on siirtyminen iankaikkiseen elämään. Todellinen, lopullinen voitto. Ei enää maailman vaivoja, kiusoja tai murheita, ei kipua, ei sairautta. Silloin saamme nähdä myös ne ennen meitä menneet. He, jotka ovat jo saavuttaneet päämäärän. Ikävän kasvaessa yritän ajatella kuolleista läheisistäni; eivät he kärsi, he iloitsevat. Heille kuolema on voitto. He saavat katsella Vapahtajaansa kasvoista kasvoihin.

Virren viimeisen säkeen sanoin: Kun taival päättynyt on päällä maan, käyn luokse Jeesuksen riemuun ihanaan. Ei tuska yltää voi, kirkkaana laulu soi. Käyn aina Herrani kohti sinua.

Kuinka on sinun sielus laita lukijani, minne käy sun ties?

Johanna Aro-Koivisto